Kaalimato.com - Suomen suurin erotiikan erikoisliike netissä.
Fortum Duo - Sähkösopimus yhdistää fiksusti sekä kiinteähintaisen että markkinahintaisen sähkösopimuksen edut.
Fortum Duo -sähkösopimus yhdistää fiksusti sekä kiinteähintaisen että markkinahintaisen sähkösopimuksen edut.
Kiinteä sähkön hinnan osuus kahdeksi vuodeksi + Mahdollisuus säästää kulutusta ajoittamalla
Fortum tarjoaa Fortum Duo -sähkösopimustaan kuluttaja-asiakkaille entistä kilpailukykyisempään hintaan.
Fortum Duo hinta päivittyy jopa viikoittain. Julkaisijoiden pitää huolehtia että heillä on sivuillaan aina ajankohtainen hinta.
Määräaikainen Fortum Duo -sähkösopimus: Sähköenergiassa kiinteä osuus sähkön hinnassa + pörssihintaan perustuva kulutusvaikutus (c/kWh). Perusmaksu 3,99 €/kk. Duo -sähkösopimus on voimassa kaksi vuotta
Black Horse - Suomen suosituimmat miesten alusvaatteet
Hattulan Parolasta markkinoille laukannut Black Horse esitteli legendaarisen mukavat alusvaatteet suomalaisille vuonna 1975, eli melkein 50 vuotta sitten. Näiden vuosikymmenien aikana Black Horsesta on kasvanut Suomen suosituin miesten alusvaatebrändi. Suomalaisista miehistä 94% tuntee ja 37% käyttää Black Horse alusvaatteita (lähde: Marketing Clinic 3/2020).
Edustamme laatua ja asiantuntemusta aluspukeutumisessa. Valikoimamme sisältää miesten ja poikien suosikit aina yöasuista boksereihin ja pitkistä kalsareista t-paitoihin. Tuotteissamme tärkeintä on mukavuus, istuvuus ja vastuullisuus. Yli 80% kaikista valmistamistamme vaatteista on valmistettu vastuullisista materiaaleista, kuten GOTS-sertifioidusta luomupuuvillasta (Global Organic Textile Standard) ja GRS-sertifioidusta kierrätetystä polyesterista (Global Recycled Standard).
Parolan Rottinki - Rottinki tuotteet jokaiseen makuun
PAROLAN® on ollut osa suomalaisten arkea yli puolen vuosisadan ajan. Siinä ajassa maailma on ehtinyt muuttua melkoisesti, mutta ihmisluonne ei juurikaan. Niinpä yhä edelleen yksi jos toinen hakeutuu rottinkisen klassikkonsa äärelle ottamaan hetken itselleen. Nauttimaan aamukahvistaan tai yösyötöstään. Lukemaan suosikkikirjaansa tai itkemään ihanaa elokuvaansa. Ja päivästä toiseen, vuodesta seuraavaan rottinki joustaa ja antaa tilaa. Tilaa olla juuri sellainen kuin sillä hetkellä sopii.
Tervetuloa ekologisen kalustamisen ja lempeän sisustamisen pariin!
ComputerSalg - Tanskan suurimpia tavarataloja netissä
ComputerSalg - Online Mega Storesta löydät laajan valikoiman suosituimpia tuotteita. ComputerSalgin kuuluu yli 1,4 miljoonaa tuotetta.
Valtava valikoima
ComputerSalg - Online MEGA Store on tuotevalikoimallaan yksi Tanskan suurimmista verkkokaupoista. Yli 1 400 000 eri tuotteen valikoimasta löydät kaiken elektroniikasta ja toimistosta kodin ja puutarhan tuotteisiin, urheilusta, peleistä ja vapaa-ajasta kirjoihin. Olipa kyseessä tietokone, kirja, uuni, vesiletku tai uusi jääkaappi, löydät sen ComputerSalg - Online Mega Storesta
Lisäksi ComputerSalgilla on huiman nopea toimitus ja laadukas asiakaspalvelu. Taattua laatua jo vuodesta 1999.
Veke - Kotimainen huonekaluliike netissä
Kotimainen Veke palvelee rakkaudesta kotiin - jaa sisustuksen iloa kanssamme
Suomen Pohjoisesta ponnistanut huonekaluliike Veke on nyt koko Suomen Veke, joka palvelee verkkokaupan ja viiden myymälän voimin kaikkia kotia rakastavia suomalaisia.
Me rakastamme kaikenlaisia värejä, tyylejä ja muotoja. Missiomme on saada suomalaiset kodit elämään. Valitsemme valikoimaamme huonekaluja ja sisustustuotteita, jotka kestävät aikaa ja elämää, mutta sopivat kohtuuhintaisina monen kukkarolle. Laajasta yli 7000 tuotteen valikoimastamme löydät kotimaiset ja kansainväliset suosikkibrändit sekä omat ihanat Veke-tuotteemme, joita et saa mistään muualta.
Cervera - Laaja valikoima tuotteita keittiöön, kattaukseen ja sisustukseen
Cervera on yksi Ruotsin suurimmista yrityksistä, joka tarjoaa laajan valikoiman tuotteita keittiöön, kattaukseen ja sisustukseen. Meillä on huolella valikoitu valikoima, joka sisältää korkealaatuisia tuotteita tunnetuilta tuotemerkeiltä, kuten Marimekko, Fiskars, Anders Petter, Table Top Stories, Eva Solo, Iittala ja monet muut.
• Kattava valikoima tuotteita keittiöön, kattaukseen ja sisustukseen.
• Myynnissä yli 27 000 tuotetta
• Tarjoamme aina ilmaisen toimituksen yli 59 euron tilauksille.
Beautycos - Euroopan suurimpia valikoimia ihonhoitotuotteita, meikkejä, hajuvesiä ja hiustenhoitotuotteita.
Beautycosilta löydät yhden Euroopan suurimmista valikoimista ihonhoitotuotteita, meikkejä, hajuvesiä ja hiustenhoitotuotteita.
Beautycosin valikoimiin kuuluu mm. Redken, L'Oréal, Clinique, Biotherm, Clarins, Lancôme ja monta muuta tunnettua merkkiä. Yhteensä verkkokaupasta löydät yli 700 merkkiä ja yli 30 000 tuotetta. Beautycosilta löydät myös Pohjoismaisia kosmetiikkamerkkejä, kuten Maria Nilan, Sachajuan ja Ecookingin.
BeautyCosista:
Beautycos on perustettu vuonna 2007 Tanskassa. Tänä päivänä Beautycos toimii 13 maassa ympäri Eurooppaa ja heillä on kivijalkaliikkeitä Tanskassa. Beautycosille on aina ollut tärkeää se, että he tarjoavat asiakkailleen laadukasta palvelua ja edullisia hintoja.
Beautycosilla on 4.9 Trustpilot-arvosana, joka on Tanskan korkein arvostelu kauneus-kategoriassa. Nyt Beautycos aikoo valloittaa myös Suomen markkinat!
Beautycos panostaa nopeisiin toimituksiin: arkena ennen klo 16 tilatut tuotteet lähetetään asiakkaille jo seuraavana päivänä.
Piilolinssimaailma.fi - Piilolinssit joka lähtöön edullisesti
Piilolinssimaailma.fi:n tavoitteena on tarjota maailman suurimpien piilolinssien valmistajien piilolinssejä PARHAASI HINTAAN. Meillä on PARHAAN HINTATAKUU!
HUOM! Jos löydät saman tuotteen paremmalla hinnalla toisesta Viron verkkokaupasta, lähetä meille linkki tuotteeseen jossain toisessa verkkokaupassa edullisemmin!
Piilolinssimaailma.fi on menestyvä piilolinssejä myyvä yritys, jonka tavoitteena on tarjota maailman suurimpien piilolinssien valmistajien piilolinssejä PARHAASEEN HINTAAN!
Piilolinssimaailma.fi:ltä saat piilolinssit Suomen parhaimpaan hintaan!
Ilmainen toimitus yli 1€:n tilauksille!
Flying Tiger Copenhagen - Lahjatavaroiden verkkokauppa
Tutustu Flying Tigers -verkkouniversumiin! Se on täynnä tuhansia tuotteita, ja uusia rajoitetun erän kokoelmia julkaistaan joka viikko. Asioita, joita tarvitset, asioita, joista haaveilet, asioita, joita et tiennyt olevan olemassa. Elämä on juhlaa, ja kutsumme sinut mukaan pelaamaan. Rikkaampi elämä ei maksa omaisuuksia.
Suunnittelevammepa me erikoisia jokapäiväisiä tuotteita tai teemme jokapäiväisistä tuotteista erikoisen näköisiä, niin me haluamme tarjota sinulle jotain, joka voi tuoda sinut lähemmäksi toista.
Asiat, jotka saavat sinut hymyilemään. Lahjat, joiden antaminen tuntuu hyvältä. Asioita, joita haluat yrittää ja haluat palavasti jakaa muiden kanssa.
Mikä Flying Tiger Copenhagen on? Ensimmäinen Tiger-niminen myymälä avattiin Kööpenhaminassa vuonna 1995, ja kaikki siellä maksoi 10 Tanskan kruunua. Tänään, yli 30 vuotta ensimmäisen myymälänsä avaamisen jälkeen, Flying Tiger Copenhagen on monipuolinen vähittäismyyntikonsepti, jolla on 842 myymälää 27 maassa.
Hulténs - Kalusteet, grillausvälineet ja sisustustuotteet nautiskelijoille!
Hulténsin valikoimasta löydät yli 10 000 tuotetta tunnetuilta tuotemerkeiltä, kuten Fatboy, Brafab, Cane-Line, Weber, Dedon, Fast Design, Grythyttan Stålmöbler, Sika Design ja monia muita.
Olemme erikoistuneet ulkokalusteisiin ja grillausvälineisiin, mutta meillä on myös laaja valikoima sisäkalusteita ja sisustustuotteita. Meillä on myymälä Staffanstorpin ulkopuolella, Malmössa, jossa on suuri ja inspiroiva näyttelytila. Olemme toimittaneet laadukkaita huonekaluja Ruotsiin yli 30 vuoden ajan.
- Laajin ulkokalusteiden valikoima
- Nopea toimitus
- Turvalliset maksutavat
- Tunnetut merkit
- Yli 10 000 tuotetta tunnetuilta merkeiltä, kuten Fatboy, Grythyttan stålmöbler ja Weber.
- Tuotteet kategorioissa: Tuolit, Soffat, Grillit, Designtulipesät, Istuinsäkit, Loungekalusteet, Riippukeinut, Sisustus
IVALO.COM - Suomalainen kansainvälisen muodin markkinapaikka
IVALO.COM on suomalainen kansainvälisen muodin markkinapaikka, joka tarjoaa yhdestä paikasta yli 130 vastuullista muotibrändiä.
IVALO.COMin valikoimaa kuratoidaan jatkuvasti vastaamaan modernin pukeutujan tarpeita. Ekologisuuden, eettisyyden ja sosiaalisen vastuullisuuden lisäksi IVALO.COMin tuoteportfolion tunnusmerkkejä ovat ajankohtaisuus, urbaanius ja yksilöllisyys.
Ikioma Nimilappu - Suomen johtavia kestävien nimilappujen toimittajia.
Ikioma Nimilappu on yksi Suomen johtavista kestävien nimilappujen toimittajista.
Ikioman verkkokaupassa voit suunnitella nimilaput, jotka sopivat täydellisesti omaan käyttöösi. Nimilappuja on saatavilla eri kokoisina ja tyyppisinä, minkä ansiosta voit nimikoida lähes kaiken villasukista potkulautaan. Nimilaput ovat erittäin kestäviä ja ne voi pestä 60 asteessa pyykinpesu- ja astianpesukoneessa. Ne kestävät myös kuivausrummun, uunilämpötilat sekä pakastamisen.
Ikioma tarjoaa myös uniikkeja ja itsekiinnittyviä tuotteita lastenhuoneeseen. Kodin uudistaminen seinä- ja ovitarroilla, pituusmitalla ja julisteilla on helppoa ja hauskaa.
Ikioma Nimilapulla on ilmainen ja nopea toimitus. Kaikki tuotteet ovat korkealaatuisia ja helppokäyttöisiä.
Tuotevalikoima:
Nimitarrat
Minitarrat
Suuret nimilaput
Silitettävät nimilaput
Nimitarrat tutuilla hahmoilla
Seinätarrat
Ovitarrat
Pituusmitat
Julisteet
Syntymäpäiväkortit
Arctic Outdoor - Kotimaisen Ivalo tuotemerkin vaatteita naisille ja miehille
RST-lights.fi - Yksi Suomen johtavista auton valaistukseen erikoistuneista yrityksistä.
Kuppikauppa.fi - Hauskat kahvikupit itselle taikka lahjaksi
Tervetuloa KuppiKauppa.fi:n hauskojen kahvikuppien maailmaan! Meiltä löydät varmasti juuri sen täydellisen kupin, joka tekee työpäivästäsi hieman hauskemman. Meidän kahvikupit ovat täynnä huumoria ja piristävät päivääsi aamukahvin ääressä tai vaikka tauolla. Ja mikä parasta, nämä kupit ovat saatavilla vain meiltä!
KuppiKaupan kahvikupit ovat myös loistava lahjaidea. Yllätä ystäväsi tai työtoverisi hauskoilla mukeilla ja tuo heidän päiväänsä hieman iloa. Ja voit olla varma, että he muistavat sinut aina, kun käyttävät lahjaasi.
Etsitpä sitten hauskaa kuppia kotiin tai työpaikalle, KuppiKauppa.fi:stä löydät juuri sen, mitä etsit. Meillä on laaja valikoima hauskoja tekstejä ja malleja, jotka sopivat kaikille. Tilaa nyt ja saat meiltä nopean toimituksen suoraan kotiovellesi. KuppiKauppa.fi - iloa arkeen!
Matto.fi - Mattokauppa netissä
MATTO.fi on tuhansien mattojen maahantuojan verkkokauppa yli 30 vuoden kokemuksella, josta löydät laajan ja monipuolisen valikoiman mattoja helposti. Räätälöimme myös erikoiskokoiset ja -muotoiset matot mittojesi mukaan edullisesti ja nopeasti.
MATTO.fi myymälät löytyvä Salossa Ylhäisistä ja Vantaalta kauppakeskus Viisarista.
Valitsemme valikoimaamme mattoja, jotka kestävät aikaa ja elämää, mutta kuitenkin tarjoamalla
tuotteet edullisesti. Laajasta yli 2500 tuotteen valikoimastamme löydät laajan valikoiman mattoja eri
tiloihin ja käyttötarkoituksiin.
Gofitness.fi - Laadukkaita kuntosali- ja fitness-välineitä
FitBalance - Parhaat laitteeet ja välineet liikunnasta kiinnostuneille arkiliikkujille, kuntoilijoille sekä urheilijoille.
FitBalance aloitti kesällä 2021 tarjoamalla parhaita laitteita ja välineitä liikunnasta kiinnostuneille arkiliikkujille, kuntoilijoille sekä urheilijoille. FitBalance erottuu muista kuntoiluvälineitä myyvistä verkkokaupoista siten, että se tarjoaa jatkuvasti myös uusia treenivinkkejä ja erilaisia harjoituksia asiakkailleen. Harjoitusohjelmien toteuttamiseksi verkkokaupasta löytyy laaja valikoima kuntoiluvälineitä sekä kuntolaitteita. Olennainen osa onnistunutta treeniä on laadukkaat, turvalliset ja kestävät välineet. FitBalance OY:n tavoitteena on kehittää toimintaa jo lähitulevaisuudessa siihen, että he pystyvät tarjoamaan asiakkailleen myös henkilökohtaisia harjoitusohjelmia.
Weber.com - Laadukkaat grillit ja tarvikkeet joka lähtöön
Tyyliluuri.fi - Laaja valikoima matkapuhelimien suojakuoria ja tarvikkeita.
Tyyliluuri.fi on matkapuhelinten suojakuoriin ja panssarilaseihin erikoistunut nettikauppa. Suojakuorimallistomme on yksi Suomen laajimmista, sisältäen lukuisia värivaihtoehtoja sekä kuoseja. Nettikauppamme on perustettu maaliskuussa 2013, joten meillä on pitkä kokemus alalta. Olemme täysin suomalainen yritys.
Toimintamme kulmakiviä ovat:
- Nopeat toimitukset.
- Edulliset hinnat.
- Laaja tuotevalikoima.
- Riskitön kaupan teko.
Happy Angler - Suomen laajin kalastusvälineiden valikoima. Verkkokaupan valikoima palvelee kaiken tasoisia kalastajia.
Naturelle - Kotimainen luonnonkosmetiikan nettikauppa.
Kotimainen luonnonkosmetiikan verkkokauppa. Tarkoin valitut tuotesarjat, asiantunteva palvelu & nopea toimitus.
Naturelle on suomalainen luonnonkosmetiikan verkkokauppa. Olemme valinneet huolella maailman parhaita luonnonkosmetiikkasarjoja Sinua varten. Uskomme, että eettisyys, läpinäkyvyys, luonnonmukaisuus ja laatu kulkevat käsi kädessä.
Toimitamme yli 69 € tilaukset maksutta. Alle tämän jääviin tilauksiin lisätään toimituskulut 4,90 € (Posti).
Hairlust - Kattava valikoima hiusvitamiineja, hiustenhoitotuotteita ja hiusasusteita
Hairlust on pohjoismainen brändi, joka valmistaa hiustenhoitotuotteita kestävän kehityksen, innovatiivisuuden ja läpinäkyvyyden periaatteilla. Valikoimamme sisältää luonnollisia tuotteita hiusten sisäiseen ja ulkoiseen hoitoon. Kokonaisvaltainen hoito eri tuotteilla mahdollistaa parhaat olosuhteet hyvinvoiville hiuksille.
Miksi valita Hairlust?
- Kattava valikoima hiusvitamiineja, hiustenhoitotuotteita ja hiusasusteita
- Ilmainen toimitus yli 49 euron tilauksille osoitteessa hairlust.fi
- Vegaaniset, ekologiset ja innovatiiviset hiustuotteet
- Mahdollisuus tuotteiden kestotilaukseen
Hobbyfactory - Suomen suurin Radio-ohjattavien autojen, veneiden ja lentokoneiden kauppa
Hobbyfactory on Suomen suurin Radio-ohjattavien autojen, veneiden ja lentokoneiden kauppa, näistä RC-autot on ylivoimaisesti suurin kategoria. Meidän myymämme radio-ohjattavat ovat ns. harrastetason autoja ja niiden laatu, toimivuus ja suorituskyky on aivan eri luokkaa kuin ns. markettiautot. Harrastetason auto tarkoittaa että auto on tehty harrastamiseen, se siis on tehty kestämään kovaa ajoa, siitä pystyy huoltamaan ja korjaamaan ja vara- ja viriosia on saatavilla.
Suorituskyky on harrasteautoissa uskomaton, monet autot kulkevat oikeasti yli 100km/h eikä pitkät hypyt, keulimiset, voltit ja muut temput ole mikään ongelma. Hobbyfactoryn tavoite on parantaa RC-autoilua, me teemme työtä sen eteen että harrastaja viihtyy lajin parissa pidempään, harrastaa enemmän ja että harrastajamäärät kasvavat. Teemme aidon oikeasti sellaista asiakaspalvelua jolla harrastajat viihtyvät harrastuksessa, tavoite on että meidän kaupassa asioiminen on positiivinen osa RC-harrastusta.
Autojen hinnat lähtevät noin 79€ ja menee aina yli 1000€. Myös halvemmat autot ovat yllättävän hyviä, sinun siis ei tarvitse panostaa todella paljon tai olla kovan luokan harrastaja että näillä autoilla voi ajaa, nämä autot sopivat hyvin myös satunnaiseen ajoon ja kesäloman ajanvietoksi, ja voit hyvin harrastaa tätä vaikkei mekaniikka, ruuvaaminen ja huoltaminen kiinnostaisi juuri sinua niin paljon.
VidaXL - laaja valikoima tuotteita mm. näissä kategorioissa: koti ja puutarha, huonekalut, urheiluvälineet ja monet muut.
Polarn O. Pyret - Laadukkaita lastenvaatteita kaikenikäisille lapsille.
KESTÄVÄÄ SUUNNITTELUA JO VUODESTA 1976
Valmistamme vaatteita, jotka kestävät rakkautta, pesua ja kulutusta. Vaatteen jäädessä pieneksi, voi se periytyä seuraavalle lapselle. Kun aloitimme toimintamme vuonna 1976, halusimme luoda mukavia ja korkealaatuisia lastenvaatteita: leikkimiseen sopivia vaatteita, jotka eivät kiristä tai hierrä, ja jotka kestävät pesusta toiseen. Yksinkertaisesti vaatteita, joissa lapset saavat olla lapsia. Rakastetut raitavaatteemme löytyvätkin jo useammista kodeista ja ovat periytyneet sukupolvilta toisille.
VASTUULLISUUSLUPAUKSEMME
Toimintamme lähtökohtana on aina ollut ja tulee aina olemaan lasten paras. Visionamme onkin tehdä lastenvaatealasta entistä vastuullisempi. Koska maapallomme siirtyy perintönä sukupolvelta toiselle, tulisi vaatteidemmekin periytyä lapselta toiselle
AINUTLAATUISIA YKSITYISKOHTIA
Valmistamme maailman parhaita lastenvaatteita yli 40 vuoden kokemuksellamme. Tuona aikana olemme oppineet mikä toimii ja mikä ei. Istuvuus, laatu ja turvallisuus ovat tärkeimpiä lähtökohtiamme, kun ryhdymme uuden malliston suunnittelutyöhön. Ekstra-erityisiä vaatteistamme tekevät kuitenkin tarkkaan harkitut yksityiskohdat! Ainutlaatuinen yksityiskohta voi olla vaikkapa huolellisesti tehty applikointi tai hauska nappi selässä. Nämä yksityiskohdat ovat usein lapsille kovin mieluisia ja se ratkaiseva tekijä, joka tekee meidän vaatteistamme heidän suosikkejaan!
Uittokalusto.fi - Suomen suurin metsäalan verkkokauppa
Suomen suurin metsäalan verkkokauppa Uittokalusto.fi
Nyt jo yli 100-vuotias Uittokalusto Oy kuuluu Saksalaiseen Grube KG -konserniin. Olemme keskittyneet laaja-alaisesti metsäalan tarvikkeisiin ja olemme ylpeitä siitä, että meidän tuotevalikoimista löytyy aina alan parhaat ja laadukkaimmat välineet. Tavoitteenamme on olla metsäalan paras asiantuntija ja sen lisäksi haluamme tarjota asiakkaille nopeat toimitusajat, laajan tuotevalikoiman ja kilpailukykyiset hinnat.
Verkkokaupastamme uittokalusto.fi löydät metsäalan tarvikkeet, parhaat välineet metsästykseen ja puutarhanhoitoon. Löydät meiltä myös retkeilytarvikkeita ja koneyrittäjien tuotteet.
Uittokalusto.fi verkkokaupan avulla voitte mainostaa metsäalan suosituimpia tuotemerkkejä ja maksamme siitä hyvä komission.
- Meillä on korkea keskiostos verkkokaupassa, yli 200€!
- Huolella valittu ja laadukas tuotevalikoima
- Yli satatuhatta tyytyväistä asiakasta
Bearel - Korealaista kosmetiikkaa Suomesta.
Bearel on suomalainen verkkokauppa, jossa ostosten teko on helppoa ja turvallista. Löydät meiltä laajan valikoiman ihonhoito- ja meikkituotteita Korean suosituimmilta brändeiltä. Tervetuloa tutustumaan kosmetiikkatrendeihin ja uusimpiin innovaatioihin.
Vuonna 2016 perustettu Bearel on Suomen ensimmäinen korealaisen kosmetiikan verkkokauppa. Korealainen kosmetiikka erottuu massasta hyvällä hinta-laatusuhteellaan ja innovatiivisuudellaan. Monipuolisessa valikoimassamme on ihonhoitoa, meikkejä, vartalon- ja hiustenhoitoa sekä kauneudenhoitotarvikkeita korealaisilta huippubrändeiltä.
Sporthammer - Polkupyöräilyn erikoisliike.
Sporthammer on Vihdin Nummelassa sijaitseva polkupyöräilyn erikoisliike ja pyörähuolto. . Valikoimassa suosituimpia malleja niin pyöristä kuin tarvikkeista ja varaosista. Varastossamme on suuri määrä malleja jotka ovat kilpailijoilta valtaosin loppuneet.
Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.
Toimitamme tilaukset kaikkialle Suomeen, poislukien Ahvenanmaa.
TILAAMINEN
- Tuotteet tilataan sporthammer.fi verkkokaupasta siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö.
- Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen voimassa oleviin toimitusehtoihin.
- Onnistuneen tilauksen jälkeen saat sähköpostiisi tilausvahvistuksen. Mikäli vahvistusta ei näy, tarkista sähköpostin roskapostikansio.
TOIMITUSTAVAT JA TOIMITUSKULUT
- Yli 99€ tilaukset ja uudet polkupyörät ilman toimituskuluja verkkokaupasta tilattuna. Leasing-pyörät ym. ei suorat kuluttajaostot sopimuksen mukaan
- Käytetyt polkupyörät ensisijaisesti noudettuna tai toimitus sopimuksen mukaan
Kuntokauppa.fi - Kuntoilun ja sähköpyöräilyn erikoisliike.
Kuntokauppa.fi on suomalainen kuntoilun ja sähköpyöräilyn erikoisliike, joka on palvellut suomalaisia kuntoilijoita, yrityksiä ja seuroja jo yli 15 vuotta. Kuntokaupalta löydät yli 3500 tuotetta, joista suosituimpia ovat erilaiset sähköpyörät, kuntoilulaitteet, sup-laudat ja kajakit. Valikoimastamme löytyy tuotteita sekä yksityisille kuluttajilla, että ahkerampaan käyttöön esimerkiksi kuntosaleille.
Kuntokaupalla on myymälät Tampereella ja Vantaalla sekä noutomyymälä Kouvolassa. Tampereella ja Vantaalla on erilaisia kuntolaitteita ja sähköpyöriä testattavaksi ennen ostopäätöstä.
Tavoitteenamme on tuoda hyvinvointia pohjoismaihin ja pyrimmekin palvelemaan asiakkaitamme monessa hintapisteessä, parhaalla hinta-laatusuhteella. Kattavasta tuotevalikoimastamme löytyy tunnettuja ja laadukkaita tuotemerkkejä, kuten FitNord, Tunturi, Gymstick, Reebok, Adidas, Polar, Tiguar, Titan Life jne. Olemme tarkkoja tuotevalikoimastamme ja kehitämme sitä jatkuvasti laadun, kysynnän ja käyttökokemusten perusteella.
Fortum Tarkka - Tuntihinnoiteltu pörssisähkösopimus Fortumilta, ei määräaikaa
Fortum Tarkka sopimus seuraa pörssisähkön hintaa tunneittain – sinä voit seurata Oma Fortum-sovelluksen kautta tuntihintoja ja kulutuskehitystä. Ja näin ajoittaa kulutustasi edullisille tunneille.
Toistaiseksi voimassa oleva Fortum Tarkka -sähkösopimus:
Sähköenergia: Pörssisähkön tuntihinta + välityspalkkio 0,59 c/kWh
Perusmaksu 4,90 €/kk
Sähkösopimus on voimassa toistaiseksi
Lisäominaisuudet valinnan mukaan:
Hinnan lukitsemismahdollisuus 5,90 €/kk
Aurinkoenergialla tuotettu 5,90 €/kk + 0,40 c/kWh
Muulla uusiutuvalla energialla tuotettu 4,90 €/kk + 0,40 c/kWh
Luin Living - Kotimainen kodinsisustus- ja lifestylebrändi
Luin Living on kotimainen, kahden ystävyksen perustama kodinsisustus- ja lifestylebrändi, joka on tullut tunnetuksi pääosin laadukkaista kylpytuotteista. Brändin tarina lähti liikenteeseen unelmasta suunnitella maailman paras hiuspyyhe, jota varten kehitettiin Luin Livingin oma pehmeä ja muhkea signature-pyyhemateriaali. Brändin design on alusta saakka nojannut Skandinaaviseen ajattomuuteen, ylellisiin materiaaleihin ja tarkkaan suunniteltuihin yksityiskohtiin, sekä kuuteen harmoniseen väriin. Kaikki tuotteet ovat pysyviä, eivätkä ne vaihdu sesongeittain.
Faktoja
- Luin Livingin tuotteita on saatavilla yli 25 maassa ympäri maailman. Tunnetuimpia jälleenmyyjiä Suomessa ovat Stockmann ja Sokos.
- Kautta aikain suosituimmat tuotteet valikoimassa ovat hiuspyyhe, spamekko, vauvapyyhe, kylpytakit sekä kaikki peruspyyhkeet.
- Bamboo-malliston tuotteet sekä luomupuuvillaiset hamam-rantapyyhkeet.
- Verkkokaupan logistiikka on ulkoistettu ja toimitukset lähtevät Vantaalla sijaitsevalta varastolta pääosin vuorokauden sisällä tilauksesta, jopa saman päivän aikana.
- Yli 100€ tilauksissa toimitus on maksuton, alle 100€ tilauksissa 5€ toimitusmaksu.
- Asiakkaiden yhteydenottoihin vastataan vuorokauden sisällä.
- Luin Livingin Brand Store sijaitsee Tampereen keskustassa
Stockmann - Tavaratalo netissä
Suomen tunnetuimman ja arvostetuimman tavaratalobrändi Stockmannin visio on olla inspiraation lähde moderniin, urbaaniin elämään ja luoda tunne, joka kestää. Stockmann tarjoaa monikanavaisen ostoskokemuksen niin suomalaisilta kuin kansainvälisiltä brändeiltä ja tietysti asiakkaille räätälöityjä henkilökohtaisia etuja.
Verkkokaupan kattava valikoima tarjoaa vaatteita, jalkineita, asusteita, kosmetiikkaa, kodin pienkoneita ja sisustustuotteita naisille, miehille ja lapsille. Verkkokaupasta löydät lisäksi ajankohtaiset kampanjatarjoukset, kuten mm. kuukausittain vaihtuvat jäsentarjoukset.
Ostoksien maksaminen verkkokaupassa on tehty asiakasta varten erittäin helpoksi, sillä voit maksaa ostoksesi kätevästi jopa Mobile Pay -sovelluksella. Stockmann toimittaa tilauksesi yleensä noin 3–5 arkipäivän kuluessa.
Ostoksesi kerryttävät aina jäsenpisteitä, kun asioit Stockmannilla ja rekisteröit jäsenyytesi. Pisteesi määrittelevät mille tasolle ja mihin etuihin olet oikeutettu. Henkilökohtaisiin jäsenetuihin kuuluu mm. tuotetarjouksia ja -etuja sekä kutsuja tapahtumiin. Saatat päästä Hulluille Päiville ennen muita tai saada muotineuvojan palveluita veloituksetta.
MYSTOCKMANN JÄSENOHJELMA ON TÄYNNÄ ETUJA
Saat monipuolisia etuja käyttöösi heti liittyessäsi, ja edetessäsi tasolta toiselle saat aina uusia ja kiinnostavia etuja lisää. MyStockmann-asiakkaana saat esimerkiksi joka kuukausi kattauksen jäsentuotteita etuhinnoin.
Pisteiden kerääminen onnistuu helposti MyStockmann-sovellusta tai -korttia näyttämällä. Löydät MyStockmann-sovelluksesta myös laajan kattauksen vaihtuvia etuja.
STOCKMANN VERKKOKUPPAANMatkapojat Oy - Suomen suurin laiva- ja lähimatkojen järjestäjä
Matkapojat Oy on suomalainen matkanjärjestäjä, joka palvelee kaikissa matka-asioissasi ammattitaidolla ja yli 40 vuoden kokemuksella.
Matkapojat on Suomen suurin laiva- ja lähialuematkojen myyjä ja matkanjärjestäjä. Matkapojat vie vuosittain satoja tuhansia tyytyväisiä vapaa-ajan ja ryhmämatkailun matkustajia kaikkialle maailmaan. Laajan laiva- ja lentotuotantonsa ohella yritys on kasvanut merkittäväksi räätälöityjen tapahtumamatkojen erityisosaajaksi. Lähialuematkailun edelläkävijänä ja yhdessä tärkeiden yhteistyökumppaneiden kanssa, Matkapojat tarjoaa asiakkailleen parhaita matkailun elämyksiä ja etuja - olipa matkakohde kotimaassa tai ulkomailla, lähellä tai kaukana, laivalla tai lentäen, yksin tai ryhmässä.
Taloustutkimuksen mukaan Matkapojat on ainoana lähialuematkanjärjestäjänä neljän suosituimman matkanjärjestäjän joukossa.
PUMA - Urheilullisia vaatteita, kenkiä ja asusteita
PUMA on yksi maailman johtavista urheilubrändeistä, joka suunnittelee, kehittää, myy ja markkinoi jalkineita, vaatteita ja asusteita. PUMA on yli 65 vuoden ajan tehnyt nopeaa tuotesuunnittelua maailman nopeimmille urheilijoille. PUMA tarjoaa suorituskykyisiä ja urheilusta inspiroituneita lifestyle-tuotteita muun muassa jalkapallon, juoksun, harjoittelun ja moottoriurheilun (Ferrari, Mercedes, BMW) kategorioissa. Se tekee jännittävää yhteistyötä tunnettujen suunnittelijoiden kuten XO, Big Sean ja Sophia Webster kanssa. PUMA tunnetaan myös kumppanuudesta Rihannan kanssa, jonka myötä on syntynyt useita uusia tuotemalleja.
PUMAn verkkokauppa tarjoaa valtavan valikoiman tuotteita. Tärkeimpiä etuja ovat mm: - nopea toimitus - suurin tuotevalikoima maailmanlaajuisesti - maksuttomat palautukset - ilmainen vakiotoimitusKipukauppa - Laaja valikoima tuotteita kivuttoman elämän tueksi
Stiletto - Laaja valikoima vaatteita, kenkiä sekä asusteita miehille ja naisille
Valostore - Tehokasta valaistusta autoon, kotiin, työpaikalle ja paljon muita tuotteita. Pohjoismaiden suurimmasta valokaupasta.
Autodude - Pohjoismaiden suurin autonhoitotuotteiden verkkokauppa
Hobbybox - Aktiivisemman elämän puolesta!
Renkaat.com - Paras renkaiden hintojen vertailusivusto
Renkaat.com on paras hintojen ja tuotteiden vertailupaikka kaikenlaisille renkaille, vanteille sekä monelle muulle, ja autamme asiakkaita löytämään parhaimmat merkit ja myyjät, jotka tarjoavat parhaiten vastinetta rahoille.
TyresNET on kansainvälinen, verkossa toimiva kauppapaikka ja hintojen vertailusivusto, joka toimii yli 50 maassa.
- yksinkertainen onlinetilausjärjestelmä & asiakaspalvelu
- tuhannet renkaat & vanteet joista valita
- laaja valikoima tarjouksia
Havu Watches - Tyylikkäät puiset rannekellot miehille ja naisille.
HAVU:n puiset rannekellot sopivat täydellisesti metsään tai toimistoon
Puu on materiaalina paitsi erittäin kaunis, myös ylivertainen käyttömukavuudeltaan. Se on sileä ja tuntuu viileältä iholla. Puusta valmistettu rannekello on myös todella kevyt. HAVU:n puiset rannekellot edustavat tyyliä ja asennetta. Kellot sopivat niin arkeen kuin juhlaan, eikä sinun tarvitse vaihtaa kelloa luontoon lähtiessäsi. Olet jo osa luontoa kantaessasi puista rannekelloa.
Toimitamme kaikki meiltä tilatut kellot kauniissa, puusta valmistetussa kellolaatikossa. Kaikissa rannekelloissamme on kahden vuoden takuu. Meillä on aina ilmainen toimitus ja palautus.
Puinen rannekello on asuste, joka ei jää huomaamatta
Rannekello näyttää paljon muutakin kuin ajan. Se on asuste, osa tyyliä. Rannekellot kertovat käyttäjästään paljon. Kun isotauluiset kronografi-sporttikellot viestivät urheilullisuutta ja maskuliinisuutta, pelkistetymmät kellot voivat antaa minimalistisemman, elegantimman vaikutelman.
HAVU:n kellovalikoimasta löydät tyyliisi varmasti sopivan kellon. Kuten me ihmiset, myös kellomme ovat yksilöitä. Voit siis kantaa omaasi ylpeydellä tietäen, että toista juuri samanlaista kappaletta ei ole olemassa.
Puinen rannekello toimii tyylikkäänä lisänä asukokonaisuuteen. Se on kuin piste i:n päälle, joka rikkoo rutiineja ja luo maanläheisen, mutta omintakeisen vaikutelman kantajastaan. Puukellolla voit helposti tuoda persoonaasi esiin ja yhdistellä sitä rohkeasti arki- tai juhlapukeutumiseen. Onnistuneella kellovalinnalla kruunaat asukokonaisuuden. Meiltä löydät kelloihin myös erilaisia vaihtorannekkeita, mikäli kaipaat vaihtelua kellosi ulkonäköön.
Kellomme toimivat luotettavalla kvartsikoneistolla. Kvartsikelloissa etuna on tarkka käynti, joka ei juuri jätä eikä edistä vaativassakaan käytössä. Kvartsikoneisto ei myöskään lakkaa käymästä, mikäli et pidä kelloa ranteessa hetkeen.
Puinen rannekello toimii loistavana lahjaideana vastavalmistuneelle, tai vaikka syntymäpäivälahjaksi.
Hiusverkko - Hiusten- ja kauneudenhoidontuotteisiin erikoistunut verkkokauppa.
Hiusverkko - kauneuden verkkokauppa myy edullisesti halutuimmat hiusten- ja kauneudenhoitotuotteet. Valikoimista löydät tunnetut merkit kuten Tigi, Redken, Fudge ja SIM. Hiustenhoitotuotteiden lisäksi saatavilla on myös hiustenmuotoiluun tarvittavia välineitä, hiuskoristeita, irtoripsiä ja esim. hajuvesiä - kaikkea, mitä itsensä tuunaamiseen voi tarvita!
Huom! Tuotteet on mahdollista maksaa myös osamaksulla!
Suomen Hiusverkko on vuonna 2007 perustettu hiusten- ja kauneudenhoidontuotteisiin erikoistunut verkkokauppa. Valikoimasta löytyy jokaiselle jotakin; laadukkaita ammattilaistuotteita saksista kuivaimiin ja kauneudenhoitotuotteita itseään hemmotteleville naisille ja miehille. Suurin osa tuotteista on Hiusverkon omaa maahantuontia, mikä takaa tuotteille kilpailukykyiset hinnat.
MacPiste - Laadukkaat tarvikkeet Apple tuotteille
MacPiste on Mac, iPod, iPad ja iPhone käyttäjille suunnattu verkkokauppa. Uusimmat ja trendikkäimmät merkit saatavilla MacPisteestä. Tarvitsetpa sitten akun, laukun, suojakotelon, kuulokkeet, telineen, kaiuttimen, laturin tai uusia pelejä, löydät takuuvarmasti etsimäsi MacPisteestä!
MacPisteestä löydät aina uusimmat ja trendikkäimmät tarvikkeet kaikille Apple-tuotteille. Tavoitteena on ylläpitää laajaa ja uudistuvaa valikoimaa ja tarjota asiakkaillamme huippuluokan asiakaspalvelua. Valikoimiin otetaan vain testatusti Apple tuotteiden kanssa yhteensopiva tarvikkeita.
MacPisteestä löydät kaiken Macceihin liittyvän.Akkukauppa - Akut ja paristot kaikkiin elektroniikka laitteisiin edullisesti
Akkukauppa.com on suomalainen verkkokauppa joka on erikoistunut akkuihin ja paristoihin. Valikoimastamme löydät kaukosäätimiin ja muihin peruslaitteisiin sopivat paristot, sekä myös sopivat akut erikoisempiinkin elektroniikkalaitteisiin.
Akkukauppa.com:ista löydät akut vertailun kestävin hinnoin laitteeseen kuin laitteeseen. Akkuja on saatavilla:
- Matkapuhelimiin
- Kannettaviin tietokoneisiin
- Kameroihin
- Navigaattoreihin
- MP3-soittimiin
- PDA-laitteisiin
- Pelikonsoleihin
Lisäksi valikoimista löytyy erilaisia paristoja ja latureita. Toimitus koko Suomeen ja lisäksi noutopiste Espoossa.
Digitukku - Elektroniikkatuotteita kotiin ja toimistoon edullisesti suoraan maahantuojalta
Digitukusta löydät yli 20 000 suosituinta elektroniikkatuotetta kotiin ja toimistoon. Noutopiste sijaitsee Helsingin Töölössä. Suosittuja tuotteita ovat:
- langattomat kuulokkeet
- kaapelit ja liittimet (video/TV)
- akut (puhelimiin, kameroihin, pelikonsoleihin, navigaattoreihin)
- tietokoneiden adapterit ja kaapelit
Suomen Digishop on vuonna 2005 perustetun verkkokauppaan erikoistuneen nTec Finland Oy:n kuluttajaelektroniikan kauppapaikka. Tarjolla on laaja ja vaihtuva tuotevalikoima kilpailukykyiseen hintaan.
Digitukku.fiLaatukoru.fi - Kotimainen koru- ja kelloalan verkkokauppa
Laatukoru.fi on kotimainen koru- ja kelloalan verkkokauppa. Valikoimiimme kuuluu sekä kotimaisten että kansainvälisten brändien kelloja, koruja ja älykelloja. Lisäksi Laatukorulla on oma kultasepänverstas Hyvinkäällä, jossa valmistetaan Laatukorun omia Silván-brändin timanttikoruja, kuten vihkisormuksia, kihlasormuksia, korvakoruja ja riipuksia. Silván-timanttikoruja on saatavilla vain Laatukorusta.
Laatukorun omien Silván-timanttikorujen lisäksi valikoimistamme löytyy mm. seuraavia brändejä: TAG Heuer, Longines, Tissot, GARMIN, Kalevala, Raymond Weil, Seiko, GANT, Swarovski, Lumoava sekä monia muita!
Laatukorun verkkokauppaa pyöritetään timanttisella tiimillä Hyvinkäältä käsin. Panostamme laadukkaaseen ja ystävälliseen asiakaspalveluun, nopeisiin 1-2 päivän toimituksiin, sekä jatkuvasti päivittyvään ja kasvavaan valikoimaan. Laatukorulla on Laatukoru.fi -verkkokaupan lisäksi 13 myymälää Etelä-Suomessa.
- Tuhansien tuotteiden valikoima koruja, kelloja, älykelloja ja lahjatavaroita.
- Oma Silván-timanttikorumallisto ja kultasepänverstas Hyvinkäällä.
- Nopeat toimitukset, ilmaiset vaihdot ja palautukset.
- Nopea ja ystävällinen asiakaspalvelu.
- Kotimainen perheyritys.
Halti - Premium tuotteet arkeen ja vapaa-aikaan
Olemme suomalainen premium-ulkoilubrändi, jonka tekemisessä yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla pohjoinen luonto, käytännöllisyys ja luonnosta ammennettava estetiikka. Pohjoinen luonto on opettanut meille, mitä ovat haastavat ja muuttuvat olosuhteet. Ne koettelevat meitä, mutta tarjoavat samalla elämyksiä ja inspiraatiota.
Olemme oppineet arvostamaan käytännöllisyyttä ja näkemään luonnon kauneuden ympärillämme. Tähän kokemukseen ja osaamiseen pohjautuen rakennamme tuotteet kaikkiin vuodenaikoihin ja kaikkiin olosuhteisiin yli neljänkymmenen vuoden kokemuksella.
Tekemisemme pohjautuu ajattomaan designiin, joka näkyy tuotteidemme ulkonäössä, selkeissä ja vähäeleisissä linjoissa, kestävyydessä ja käyttökokemuksessa. Haemme inspiraation ympäröivästä luonnosta, innostumme syksyn väriloistosta ja kevätauringon herättämästä luonnosta.
Palapets - Raakaravintoa koirille nappulamuodossa, Uusi viljaton täysravinto!
Raakaravinto on nyt helpompaa kuin koskaan!
Palassa on kaikki raakaruoan hyvät puolet ja kuivamuonan helppous. Ilmakuivattu Pala on rakenteeltaan kuin kuivamuona: voit säilyttää Palaa huoneenlämmössä ja sitä ei tarvitse sulattaa ennen tarjoamista.Rakenteeltaan Pala on kuin kuivamuona, se säilyy huoneenlämmössä ja sopii sellaisenaan ruoaksi, makupalaksi tai reissuevääksi.
Pala on helppo ja turvallinen tapa taata, että koira saa kaiken tarvitsemansa ravintoaineet. Pala sopii loistavasti myös allergisille koirille, joilla on allergiaa tai yliherkkyyksiä viljoille, perunoille tai muille täyteaineille.
Valaisinmestari - Laadukkaita valaisimia myyvä nettikauppa
Valaisinmestari.fi tarjoaa kattavan valikoiman uniikkeja valaisimia eri suunnittelijoilta ja valmistajilta.
Laatu ja design
Tarkkaan valikoitu tuotevalikoima, jolla painoarvo on laadulla ja designilla. Tämä tarkoittaa sitä, että meiltä löytyy valaisimet joka tarpeeseen, oli kyse sitten klassisesta, modernista tai eksperimentaalisesta. Asiakas voi löytää valaisimen, joka on ajaton, joka voi provosoida, tai koskettaa – valaisimen, jonka asiakas haluaa säilyttää koko elämänsä.
Bangerhead - Suuri valikoima tuotteita kaikkiin kauneustarpeisiin hiustenhoidon, ihonhoidon, meikin ja tuoksujen maailmasta.
Bangerhead perustettiin Ruotsissa vuonna 2008 ja on vuosien varrella kehittynyt hiustenhoitoon keskittyneestä online-liikkeestä kolmessa eri maassa toimivaksi kauneusuniversumiksi, joka kattaa kaikki kauneuden osa-alueet aina hiusten- ja ihonhoidosta meikkeihin, tuoksuihin ja muotoiluvälineisiin. Tiimissämme työskentelevät raudanlujat kauneusalan ammattilaiset ovat valinneet kaikki myymämme tuotteet huolella. Sinun tarvitsee vain valita joukosta omat suosikkisi! Vuosien varrella meillä on myös ollut ainutlaatuinen tilaisuus työskennellä alan suurimpien lahjakkuuksien kanssa ja olemme päässeet seuraamaan alan kehitystä eturivistä. Tämän tietotaidon ansiosta voimme vinkata sinulle parhaista uutuuksista ja niistä klassikoista, joita ilman elämä on vähän tylsempää!
Me Bangerheadilla tiedämme, että kauneusmaailma voi joskus osoittautua todelliseksi viidakoksi, ja satojentuhansien tuotteiden joukossa on helppo joutua myös harhateille. Me uskomme kuitenkin, että kauneustuotteiden ostamisen tulee olla ennen kaikkea helppoa, hauskaa ja kätevää! Haluammekin opastaa sinut kauneusviidakon läpi ja olemme siksi keränneet yhteen kaikki tuotteet, joihin me todella uskomme! Sinun tehtäväksesi jää vain valita joukosta omat suosikkituotteesi juuri silloin kuin sinulle sopii. Me olemme auki ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä!
Löydät valikoimastamme yli 20 000 tuotetta kaikkiin kauneustarpeisiisi hiustenhoidon, ihonhoidon, meikin ja tuoksujen maailmasta. Suosikkituotteesi rakastetuilta tuotemerkeiltä kuten Dermalogica, Lancôme, Estée Lauder, Clinique, Maria Nila, Redken, Kérastase, Oribe, ghd, Anastasia Beverly Hills, MAC Cosmetics ja Hourglass ovat aina vain muutaman klikkauksen päässä. Klikkaa kotiin kaikki kauneuteesi kätevästi verkosta. Helposti, nopeasti ja luotettavasti!
Björn Borg - Verkkokaupasta löydät värikkäät, persoonalliset ja laadukkaat alus- ja urheiluvaatteet naisille, miehille ja lapsille.
Björn Borg perustettiin 80-luvun lopulla ja tänä päivänä toimintaa on kahdessakymmenessä Euroopan maassa. Vuonna 2010 aloitimme verkkokauppamyynnin ja sen kasvu onkin sittemmin ollut erittäin nopeaa. Björn Borg on synonyymi korkealaatuisille tuotteille. Björn Borgin edustama urheilullinen perintö tarkoittaa värikkyyttä, luovuutta ja hauskuutta. Alusvaatteiden lisäksi, jotka ovat ydinliiketoimintaamme, myymme myös muita vaatteita, kenkiä, laukkuja ja aurinkolaseja.